
Verkkokaupan palvelut
Verkkokauppaa Suomessa kattavalla kokemuksella
Olemme toimineet verkkokaupan parissa jo yli 20 vuoden ajan. Meillä on kokemusta niin oman verkkokaupan kansainvälisestä pyörittämisestä varastoineen, verkkokauppasivuston ylläpitoineen ja tuotehankintoineen, kuin myös kansainvälisen päämiehen asiamiehenä toimimisesta Suomen toimintojen osalta ulkoistetusta asiakaspalvelusta markkinointiin ja paikallisen lainsäädännön ja toimintatapojen konsultointiin. Laaja-alaisen kokemuksen myötä olemme omaksuneet toimintaperiaatteeksemme, että hoidamme aina kaikki meille luotetut tehtävät kuin kyseessä olisi oma yrityksemme.
Ulkoistetut palvelut
Vaikka valitettavan usein niin onkin, ei ulkoistetun palvelun tarvitse tuntua irralliselta osalta yritystä. Oikealla asenteella ja toimivalla kommunikaatiolla ulkoistettu asiakaspalvelu ja muut ulkoistetut toimet voivat itseasiassa parantaa yrityksen palvelua ja johtaa entistä tyytyväisempiin asiakkaisiin. Ulkoistettu toiminta voi myös olla hyvä taloudellinen päätös ja oikein toteutettuna hinta-laatusuhteeltaan edullinen.
Anna meidän hoitaa yrityksesi asiakaspalvelu ja muu paikallinen toiminta Suomessa, ja keskity itse yrityksesi tuotteiden, myynnin ja muun ydintoiminnan kehittämiseen ja johtamiseen.